Matka pakolaisuuteen

Kirjoittanut Ali Giray

Feb 01

Minä olen tavallinen Matti Meikäläinen Joensuusta. Asun ja työskentelen täällä enkä kuulu mihinkään äärijärjestöön. Minulla on vaimo ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Yritän rakentaa heille turvallista tulevaisuutta niin kuin kaikki muutkin samassa tilanteessa olevat suomalaiset. Olemme onnellisia siitä mitä meillä on. Käyn työssä päivittäin ja vaimo huolehtii lapsista kotona ja meillä on myös pieni lemmikki.

Eräänä aamuna kuulen uutisista, että kansallismieliset suomalaiset ovat saaneet runsaan äänivyöryn eli jytkyn vaaleissa. He ovat saaneet suuren suosion Suomessa hallituksen tekemien virhearvioiden ja taloudellisen taantuman seurauksena. En kiinnitä siihen paljon huomiota sillä se oli tavallaan odotettavissa. Nyt iso osa suomalaisista vain haluaa paremman Suomen vain suomalaisille. Hallitus ei peräänny, koska se pitää kansainvälisistä sopimuksistaan kiinni. Ajan myötä ”jytky” saa lisää tukea muilta ääriryhmittymiltä. Yhteistyössä ne aloittavat massiivisia mielenilmauksia hallituksen erottamiseksi. Hallitus kuitenkin yrittää voimakeinoin tukahduttaa mielenilmauksia, mikä aiheuttaa yhteenottoja ja hallitusta vastustavaa toimintaa. Syntyy kaksi eri rintamaa, joissa ulkopuolisten tahojen tukemat kansalismieliset aloittavat vastahyökkäyksiä hallitusta vastaan. Väkivalloin osapuolet yrittävät päättää taistelun, mutta yhteenotot muuttuvat täysmittaisiksi taisteluiksi, koska molemmilla osapuolilla on ulkopuolisia tukijoita, jotka estävät perääntymis- tai neuvottelumahdollisuudet.

Taistelujen lisääntyessä Ruotsin tukemat ja aseistamat suomenruotsalaiset haluavat pysyä taistelujen ulkopuolella perustamalla itsehallintoalueensa Länsi-Suomeen. He taistelevat kaikkia Länsi-Suomea valloittamaan pyrkiviä vastaan. Minä edelleen ihmettelen miten tässä näin pääsi tapahtumaan. Kuulen uutisista karjalaisten hyökänneen kansallismielisten ja hallituksen joukkojen kimppuun Itä-Suomessa. Heitä tukee Venäjä ja karjalaiset vaativat Suomesta venäjämielistä valtiota. He saavat runsaasti tukea ja aseistusta Venäjältä, vaikka Venäjä vannoo olevansa sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin.

Kotikaupungissani Joensuussa alkaa olla tukalaa, sillä kaikki julkiset palvelut ja koulut ovat suljetut. Sotaa käydään milloin missäkin. Ihmiset eivät uskalla liikkua julkisilla paikoilla, koska jokaisen nurkan takaa saattaa tulla aseistautunut henkilö tai itsemurhapommittaja. Kaupungissa vallitsee täysi kaaos. Kaikki palvelut on lakkautettu ja pankit suljettu. Ulkonaliikkumiskiellot on asetettu kaikkialle ja kieltoa tottelemattomat ammutaan välittömästi. Kuulin toissapäivänä, että naapurini Ruotsalaisen Jamppa on tapettu perheineen, koska heidän väitettiin olleen suomenruotsalaisia. He eivät olleet ruotsalaisia.

Yhtäkkiä kuulen äärikristittyjen aloittaneen aseellisen vastarinnan kaikkia kirkkoon kuulumattomia ja vääräuskoisia vastaan. Äärikristityt väittävät Jeesuksen ylösnousemuksen ajan koittaneen. Kuulen kadun toisella puolella asuneen naapurini liittyneen heihin ja ilmiantaneen ystäviäni ja muita tuttujani, jotka eivät ole sunnuntaisin käyneet kirkossa. Minä en ole aina ehtinyt käymään säännöllisesti kirkossa työkiireideni vuoksi! Onkohan naapuri ilmiantanut minutkin?

Kaikilla kaupunkiin johtavilla teillä on eri ryhmittymien tiesulkuja. Kukaan ei voi olla varma, milloin mikäkin ryhmä pysäyttää, tutkii paperit, kuulustelee tai täysin mielivaltaisesti pidättää. Kauniissa Joensuussamme on täysi kaaos ja ruoka alkaa olla lopussa. Kaikkialla näkyy rikollisuutta ja kuolemaa. Minä en kuulu mihinkään ryhmään. Haluan vain elää normaalisti mihinkään ryhmään sekaantumatta. Minulla ei ole mitään perussuomalaisia, ruotsalaisia, hallitusta, karjalaisia tai kirkkoa vastaan, mutta jos joku kyseisistä ryhmittymistä tulee vastaan ja huomaa etten kuulu heihin, he tappavat minut. Niin he tekivät Kivisille viime viikolla. Kaikki ryhmät vaativat minua liittymään joukkoihinsa. Jos liityn johonkin ryhmään, toinen ryhmä voi tappaa minut ja perheeni. Jos kieltäydyn liittymästä, he tappavat minut välittömästi, koska olettavat minun olevan vastustajansa kannattaja. Kaikilla ryhmittymillä on omia kansainvälisiä tukijoita ja aseistajia. Tämä vaikuttaa siten, että yksikään ryhmittymä ei häviä, koska kaikille eri ryhmittymille virtaa jatkuvasti lisää tukea ja voimavaroja. Itse en halua kuulua mihinkään ryhmään, koska en ole väkivaltainen ihminen, en ole äärisuomalainen, en vihaa suomenruotsalaisia tai karjalaisia enkä välitä niin paljon uskonnostakaan. Loppujen lopuksi me kaikki olemme suomalaisia!

Lapseni ovat hirveän peloissaan. He eivät saa nukuttua. Yölliset taisteluiden äänet ja päivisin nähdyt raakuudet valvottavat. Lapset ovat saaneet voimakkaita traumoja kaikesta väkivallasta, jota ympärillämme on tapahtunut viime aikoina. Pelkoa ja kuolemaa on kaikkialla! Vasta viime viikolla lapseni joutui näkemään kadulla kuolleen lapsen ruumiin. Hän ei pysty unohtamaan sitä ja kysyy jatkuvasti minulta: -Kuolenko minäkin sillä tavalla isi?

Me emme voi jatkaa elämistä tällä tavalla. Meidän on pakko päästä pois täältä tai ennen pitkää joku tappaa meidätkin, sillä taistelut ovat tulleet jo keskelle kaupunkia. Olen kuullut, että Viroon on perustettu pakolaisleiri, jonne sadattuhannet suomalaiset ovat lähteneet turvaan. Päätän viedä perheeni sinne, koska taisteluille ei näy loppua. Kaikki osapuolet ovat suomalaisia ja haluavat tappaa muita suomalaisia. Minä en ymmärrä, miksi heidän pitää toimia näin.

Sain lopulta vietyä perheeni turvaan Viron pakolaisleirille. Lahjoin naapurini auttamaan minua saamaan perheeni pois kaupungista. Otimme mukaamme kaikki rahamme ja arvoesineemme, mitkä jaksoimme kantaa, koska mikään muu järjestelmä kuin käteinen raha ei toimi enää koko maassa. Olemme olleet Viron leirillä ja kaduilla nyt yli kolme vuotta ja kaikki rahamme on käytetty selviytymiseen, eikä kotimaan sodalle näy loppua. Lapseni kasvavat lukutaidottomina, vaimoni on tullut sairaaksi kaiken tuskan ja hoitamattoman sairauden vuoksi. Minä olen yrittänyt pitää perheemme hengissä tarjoutumalla virolaisille yrittäjille töihin ruokapalkalla. Ruokana saamani palkan olen kuljettanut perheelleni. Mutta nyt sekin alkaa olla vaikeaa, koska täällä on jo yli miljoonaa suomalaista tekemässä samaa. Virolaisilla on varaa valita. He kohtelevat meitä joskus erittäin huonosti, koska me muka olemme pilanneet heidän valtionsa. Jotkut heistä ovat ystävällisiä, mutta jotkut taas ovat pahoja, varsinkin naisille. He vaativat mitä iljettävimpiä asioita vastineeksi yhdestä kolikosta ja leipäpalasta. He tietävät, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Jotkut pakolaismiehet vastustavat kaltoin kohtelua ja vastaavat väkivallalla, mutta heidät vangitaan välittömästi ja jopa karkotetaan maasta, koska he syyllistyvät väkivaltarikokseen kantaväestöä kohtaan. Maassa on myös muita maahanmuuttajia, jotka saattavat tehdä rikoksia. Maahanmuuttajataustaisen tekemä rikos kuin rikos leviää yllättävän nopeasti kantaväestön keskuudessa ja vaikuttaa meihin kaikkiin. Virolaisten silmissä me kaikki olemme samanlaisia. Aina, kun kuulen rikoksen tapahtuneen, toivon ettei tekijä ole maahanmuuttaja, koska se tulee vaikuttamaan myös meidän elämäämme täällä.

Kaikin voimin yritän huolehtia perheestäni, mutta se alkaa olla aina vain vaikeampaa. Kantaväestö muuttuu päivä päivältä aggressiivisemmaksi ja tunteettomammaksi meitä kohtaan. En voi syyttää heitä siitä, koska onhan meitä jo yli miljoona täällä samassa tilanteessa, eikä tietoa milloin tämä tuska loppuu. Eräänä päivänä näen lapseni tonkimassa roskia saadakseen syötävää kadulla! Tämä satuttaa minua syvästi, koska tiedän, että lapsellani ei ole ketään muuta kuin minä. Enkä minä pysty antamaan hänelle tarpeeksi ruokaa. Päätän tehdä asialle jotain, koska eihän tämä voi jatkua näin.

Olen kuullut, että Etelä-Euroopan maat ottavat turvapaikan hakijoita vastaan. Saatuaan turvapaikan, voi tuoda perheensä turvallisesti viisumilla maahan. Saadakseen turvapaikan, on kuitenkin matkustettava kyseiseen maahan ja anottava turvapaikkaa siellä. Matka on hyvin vaarallinen ja pitkä, eikä varmuutta määränpäähän pääsemisestä ole. Eräs tuttavani sanoi taannoin, että Honkaset ovat päässeet turvaan koko perhe ja heille jopa maksetaan toimeentulotukea kuukausittain. Tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta jos Honkaset ovat päässeet, niin miksi me emme voisi päästä myös turvaan. Matka kuitenkin maksaa paljon ja meillä ei ole enää rahaa. Matka voi kestää useita viikkoja, jopa kuukausia ja matka on erittäin vaarallinen, koska siinä on ylitettävä meri kumiveneellä, nukuttava taivasalla ja ruokaa on niukasti tai ei lainkaan. Jo pelkästään laittomien matkojen liput maksavat henkilöltä noin 5000 euroa. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada laittomia lippuja koko perheelle yli neljä vuotta kestäneen pakolaisuuden jälkeen. Minulla on kuitenkin mahdollisuus saada yksi lippu, koska minulla on tuttu matkanjärjestäjien joukossa. Olen tehnyt kaikkeni saadakseni yhden lipun, mutta mietin vielä ennen lähtöä. Jos jään ja sota jatkuu vielä vuosia, meitä odottaa hidas ja tuskallinen kuolema koko perheelle. Täällä meillä ei ole mitään mahdollisuuksia työllistyä ja aloittaa elämää uudestaan. Meille ei ole enää kotia mihin palata, koska kaupunki on jo tuhottu ja meidän talo siinä mukana. Jos otan ison riskin ja selviän tästä vaarallisesta matkasta, voin tehdä paljon työtä perillä ja lähettää kaiken rahani perheelle tänne, niin hekin saavat paremman mahdollisuuden selviytyä. Mikäli saan turvapaikan kyseisestä maasta, voin saada lapset turvallisesti luokseni ja siellä voimme aloittaa uuden elämän. Siellä on kuulemma kaikilla ihmisillä tasavertainen kohtelu ja samat oikeudet. Sitä paitsi tällä tavallahan selvisivät Honkasetkin. Perheeseeni voin pitää yhteyttä ilmaisilla internet-puheluilla, koska siellä on julkisilla paikoilla ilmaisia wifi-verkkoja, joista voin soittaa perheelleni säännöllisesti.

Kaiken sen vaarallisen, tuskallisen, pitkän ja pelottavan matkan jälkeen pääsin perille maahan, jossa ihmisillä on yhdenvertaiset oikeudet ja turvalliset olot. Kerron heille kaiken vuosien varrella kokemani tuskan ja millaisessa tilanteessa perheeni on. He lupaavat minulle apua, ja antavat minulle katon pääni päälle, lämmintä ruokaa ja jopa hieman taskurahaa, jotta voin soittaa perheelleni. Meitä samalla tavalla ja samasta syystä paenneita on kuitenkin paljon ja pikkuhiljaa huomaamme asenteiden muuttumisen katukuvassa oleskelulupiemme käsittelyn pitkittyessä. Taistelut ovat saaneet lisää kansainvälistä huomiota ja yhdestä taistelujen ääriryhmittymästä on tullut maailman pelätyin organisaatio. Meitä aletaan ensin epäillä ja sitten pelätä. Olemmeko mahdollisesti heidän salaisia sotilaita tässä maassa? Tulemmeko tuhoamaan tämänkin maan, koska tuhosimme jo omamme? Tässä maassa vihataan myös rintamakarkureita ja heistä minäkin olen yksi rintamakarkuri, koska olen jättänyt kotimaatani enkä jäänyt puolustamaan sitä vihollisia vastaan. En tiedä ketä vastaan puolustaisin kotimaatani, kun kaikki osapuolet ovat suomalaisia?

Entä jos saan kielteisen turvapaikkapäätöksen muiden maahanmuuttajien tekemien rikosten takia? Mitä minä sitten teen? Miten annan lapsilleni paremman elämän? Selviävätkö lapseni tästä koitoksesta? Olisiko meidän ollut sittenkin parempi jäädä Joensuuhun kuolemaan tai valitsemaan joku ääriryhmä ja liittymään heihin? Ehkä kuolisimme, mutta se tapahtuisi nopeammin!

Seuraa

Kirjoittaja

Ali Giray on joensuulainen yrittäjä. Hän toimii Joensuun yrittäjien varapuheenjohtajana ja maahanmuuttajien yrittäjäneuvojana.

(4) kommenttia

Jätä vastaus